keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Elämä, kärsimys, ilo, innostuksen seuraaminen

Elämä ei ole tarkoitettu kärsittäväksi. Ilon ja onnen voi löytää jokaisesta universaalisesta Nyt-hetkestä.

Monet tiedostomattaan elää menneisyydessä, tulevaisuudessa tai muussa illusorisessa mielikuvituksessa. Menneisyys ja tulevaisuus luodaan aina Nyt-hetkestä, luodaan aina uudella tavalla.

Elämä on absoluuttisesti neutraalista, sinä annat sille sekä itsellesi merkityksen, sinun hyvä voi olla toiselle paha, sekä toisinpäin. Jokainen on tullut tänne vapaa-ehtoisesti, suorittamaan omaan sieluntehtäväänsä josta voi saada vinkkejä, kun tunnustelet itseäsi, mikä sinua innostaa?

Innostus on sielunkieltä, tarkoittaen "tähän sinut on tarkoitettu", sekä sen ei tarvitse olla yksittäinen asia. Suurin testimme on, luotammeko sisimpäämme, vai ulkoiseen tietoon.

Nyt-hetkestä, seuraten omaa innostusta suoritat omaa tietäsi. Liikkuvia ruutuja koomaamalla tuijottamalla, tukahdutat sisäisen äänesi. Universumi tahtoo sinun parastasi, ei se ole sinua vastaan. Jokaisen on ottava vastuun kokonaisesti itsestään, ajatuksistaan, tunteistaan, asenteistaan sekä valinnoistaan. Elämämme on aina väistämättä tavalla tai toisella vähintäänkin osittain itseluotua tiedottomien tai ei-tiedottomien valintojen kautta, jotka hoitaa alitajunta.


Kukaan ei ole yksin, vaikka olisikin yksi. Jokainen voi pyytää matkalleen apua, sekä ohjeita, (Suojelus)enkeleiltäsi, ylemmältä minästäsi, tai "Jumalallista ohjeistusta". mutta me emme voi kuitenkaan tietää kaikkea, vain sen, mitä tarvitsemme sillä hetkellä, jatkaaksemme matkaamme eteenpäin.  Jokaisella on loputtomasti potentiaalia, joka vain odottaa tulla käytetyksi. Jokainen on omalla suurenmoisella matkallaan, olemiseen ja tietämiseen. Jokaista rakastetaan universumin toimesta, jos sallii sen, sekä antaa sen tulla, ei laita vaatimuksia elämälle. Näin se taatusti aina yllättää sinut, kun tietää, että asenteesi, uskomukseksi sekä ajatuksesi määräävät tulevan, on aika hyväksyä voimamme sekä vastuumme kanssaluojina.








perjantai 4. syyskuuta 2015

Pähkinänkuoressa

Multaan istutettu siemen joutuu taistelemaan kasvamaan mullasta nauttimaan valosta. Ihminen on kuin siemen, mutta loputtomasti potentiaalia, mahtava kuin aurinko, mutta käytännössä nukkuu. Negatiivisudeessa, pelossa ja tietämättömyydessä elelee, täyttää elämänsä turhuuksilla ja oikeuttaa turhuuden suuremman turhuuden avulla. Ihminen on kieltämättä hivenen helposti vietävissä, mutta virheistä on opittava.

Ihminen on muistamassa kuka hän oikeasti on. Tietoisuus lisääntyy kovaa vauhtia, 'takaisin' Atlantiksen aikoihin, kun sen aikainen ihmiskunta eli miltein täydellisessä harmoniassa luonnon ja kosmoksen kanssa.

Ihmisten historia on ollut hyvin kivikkoinen ja raskas, jota ovat häirinneet eräät negatiivisesti polarisoituneet Alien -rodut, mutta maailma pysyy samana eli muuttuu kaiken aikaa, Kali Yuga, Pimeyden aika on loppumassa ja Aurinko on nousemassa taas horistonttiin valaistaen pimeyden, valheet ja salaisuudet, paljastaen sen unohdetun täydellisen timantin sisältä. Emme ole yksin - meitä autetaan monien olentojen puolesta, elämä on monimutkaistunut ja ruvennut suorastaan maagiseksi, kunhan muistaa hengittää syvään ja olla tässä, laajentuen.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Chakrat ja niiden avaus

Chakrat voi selittää energiapyörteinä, joista jokainen vastaa omasta alueesta, ja ovat riippuvainen muiden toiminnasta. Jos alempi chakra ylemmästä chakrasta ei toimi, energianvirta heikentyy huomattavasti.



Energiavirta pääasiallisesti kulkee alhaalta alaspäin. Esimerkiksi, jos pelkäät, toimintasi rajoittuu pääasiallisesti selvitymiseen, olkoon se huominen, ihminen, tai selviätkö ylipäätäänsä tästä päivästä. Jos näin on, juurichakraa ylempää chakrat eivät saa tarpeeksi energiaa toimiakseen. Kuvan avulla pitäisi saada hyvä idea mitkä asiat estävät mitkäkin chakrat toimimasta, useamman kohdalla se vaihtelee mitkä chakrojen toiminta on estynyt.

Idea on, antaa energian (Chi) virrata. Juurtuneet uskomukset, tekemiset, ajatukset, fyysinen aktiivisuus, itsensä ilmaiseminen, ja moni muu asiaa liittyy, kuinka kukin chakra toimii.

Päästä irti pelosta, syyllisyydestä, häpeästä, surusta, valheista, illuusiosta, ja lopuksi vaikeimpina maallisista kiintymyksistä.


Video on kymennen minuuttinen ote lastenohjelmasta 'Avatar', jossa juuri käsitellään tätä prosessia tarkemmin.


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ajatusten luuppi

Ajatukset ovat kuin hyttyset. Ne voivat pörräillä ympärilläsi, kerjäen huomiota, ne voi tulla ihollesi ja juoda vertaasi(-voimaasi), tai niitä ei sillä hetkellä jostain syystä ole. Pystytkö lopettamaan ajattelua? Vai ajatteletko 'nyt lopetan ajattelun'?

Ajatusten vangiksi jääminen on hyvin helppoa, asia pahentuu entisestään jos suurinosa niistä on negatiivisia uskomuksia itsestä, muista ja maailmasta. Ajatukset voi todellakin vääristää todellisuutta, luoda mieleen solmuja joista eroonpääseminen tuntuu mahdottomalta. Ajatukset voi myös todellakin tuntua todellisilta, toisaalta jos ne positiivisa, niin se on hyvä asia, usein se on että suurinosa ajatuksista ovat negatiivisia, ja alamme uskoa niihin. Ajatukset ovat usein suurin lähde kärsimykselle.

Ajatteleminen ei ole paha asia, mieli on hyvä renki mutta paha isäntä. Nykyinen aikamme painottuu tietoon ja informaatioon,  ihmiselle joka ei pysty helposti nukahtamaan kun ajatuksia pörräilee ympärillä hyvällä mitalla, syötetään unilääkkeitä. Muihin vaivoihin samalla tavalla tarjotaan tilapäistä ongelman _helpotusta_, ei korjausta ongelman juurta.

Kun ajattelet, et ole nykyhetkessä. Saatat olla hyväksymättä nykyhetkeä juuri sellaisena kuin se on, tai murehdit menneisyyttä; mitä olisit toisin voinut tehdä tai olet luomattomassa tulevaisuudessa.

Itseäni vaivasi tämä pitkän aikaa, en ollut itseni, olin joku muu. En ollut täällä koska en hyväksynyt nykyhetkeä, joten pakenin ajatuksiini ja syvälle. Jossain vaiheessa niistä tuli hyvinkin negatiivisia; masennus, unettomuutta, todella heikko itsetunto, jatkuvaa tylsistymistä, päivittäistä itsemurhan ajattelua.

Nykyhetken yksityiskohtien, kokonaisuuksien havaitseminen katkaisee ajattelun, tai keskittyminen yhteen asiaan täydellisesti, esimerkiksi hengitykseen, musiikkiin tai kokonaiseen hetkeen kuten se on, hyväksymällä kuten se on, olla kokijana, olla osa hetkeä.

Kokonaisvaltaisemmin aihetta käsittelee Eckhart Tolle. https://www.youtube.com/watch?v=0KNefVPDbsQ

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kolmannen silmän puhdistus

Surffailin netissä, törmäsin videoon. Se on laadukkain, ja mahtavin video tähän aiheeseen liittyen. Samalla 5/5 vloggaaja.


tiistai 14. tammikuuta 2014

Salaliittoteoriat, Nykyajan pimennys, Reptiliaanit


Ajattelin nostaa kissan pöydälle.



Kuinka tästä maailmasta tuli tälläinen, että joudut uhraamaan aikaasi saadaksesi pieniä hiluja, jotka sallivat sinun vaihtokaupata seteleitä materiaan, taikka kuukausittaiseen vuokraan, jotta voisit elää lämpimässä, omassa kodissa?

Unohtamatta päivittäisiä uutisia jotka ovat käyneet monen ruuansulatuskanavan kautta, valikoitu ja lusikuitu lautaselle työntäen eteesi 'Syö tämä ja hyväksy se, muuta ei ole nyt tarjolla.'

Otetaanpa vaikka pari ensimmäistä 'uutista' iltalehdestä; "Design-hotellin kalalounas aiheutti allergiaa" "Vuoden futari on Ronaldo"

Aha, okei... Kuinka nämä 'uutiset' pitäisi palvella ketään? Medialla on liian suuri vaikutusvalta ihmisiin ja kansoihin. Televisio-ohjelmista uutisista mainoksista radioon, se on todellakin laaja arsenaali ihmisen poloisen tietoisuuden turruttamiseksi yksinkertaisella, turhalla paskalla.

Rahaa luodaan ottamalla pankeilta lainaa jotka sitten tulostavat sitä! Mitä arvoa sillä on, ellei me itse anneta sille arvoa? Ollaan annettukin jo tarpeeksi, jos rahan takia ihmisten henkiä riistetään, katkotaan ystävyyksiä ja petetään läheisiä ihmisiä.

Se on totta, ettei nykyajan maailma pyörisi ollenkaan samalla tavalla, ihmiset ovat aina käyttäneet jotain rahanvaihtovälineitä, kunnes he unohtivat että olemme kaikki yhtä, toisen ilo on sinun ilo. Se on palaamassa, ihmisten tietoisuuden laajenee. Olemme Galaktisen sodan keskellä, jossa reptiliaanit haluavat orjuuttaa ihmisiä, tehdä heistä yksinkertaista ihmiskarjaa omien tarkoitusten täyttämiseksi.

Kuun sama puoli näkyy maapallolle kaiken aikaan. Se ei pyöri enään, mitäköhän kuun toisella puolella? Miksi yhtäkkiä Kuulennot lopetettiin (1972) ja lopetettiin niistä uutisoiminen, kuvia kritisoidaan muokatuksi monien asioiden johdosta, epäluuloa että siellä olisi edes ikinä käyty, että kaikki olisi lavastusta.

Vaatihan ne reptiliaanit omaa tilaa, ei ne todellakaan kaikki tänne mahdu. Kuun toinen puoli toimii teleporttina Kuu-Maa-Kuu. Reptiliaanit toimivat pimeydessä, shapeshiftauksen johdosta he pystyvät konkreettisesti pukeutua toisen ihmisen nahkoihin ja mennä mikrofonin eteen jauhamaan taas uusia julistuksia.

Kemikaalivanoja näkyi kevät-kesä-syksyn aikana tarpeeksi suihkuttelemassa paskaansa kaupunkien ylle. Teorioita tästä riittänee, miksi juuri kaupunkien ylle, miksi kone liitää vähän aikaa, ja kun on sopiva paikka niin alkaa näkyä vanoja?

Todellisuus ei ole sitä mitä monet ovat luulleet. Media täyttää päämme paskalla, ettei ihmiset alkaisi kyseenalaistamaan muita juttuja. Esimerkiksi maahanmuuttajia, niitä on tullut Ruotsiin, Suomeen, Venäjään, ja muihin maihin. Ovatko ne tervetulleitta? Ei. Onko kenelläkään mahdollisuutta valita? Ei.
Tämän kaiken syyn takana on edelleenki Illuminati, he haluavat että länsimaalaiset kasvattaa vihaa heitä kohti, media keskittyy siihen asiaan, ja samaan aikaan he tekevät suunnitelmiaan loppuun.

WTC:n lähimaastosta löytyi voimakasta pommi-ainetta, muita todisteita riittää riittämättömiin kuinka paska lavastus se oli. Salamurhataan loputtoman energian keksijä, ja vielä varastetaan keksintö, turrutetaan kansan pää alkoholilla, puhumattakaan ruokaan lisättävistä lisä-aineista, jotka alentavat ruuan valmistushintaa...

Monet varmaankin toteaa 'Prkl nyt mitä taas?', mutta juu. Ajattelin jakaa ajatuksiani tästä nykymaailman pimeestä menosta. Ei täsä muuta, ei kannata noihin aisoihin keskittyä kun saattaa masentua. :)

Ihmisen energiavirta, Prana

Nonniin, aloitetenpaas ottamaan selvää ihmisen omasta energiavirrasta.

Tätä energiavirtaa nimitetään itämaissa 'Prana', 'Chi', ja 'Kundalini', nimitän tässä sitä Pranaksi.

Prana virtaa kaiken aikaa kaikkien ihmisillä ja eläimillä Juurichakrasta. Tuo punainen ja hehkuva, joka edustaa mm. lisääntymisviettiä, Pakene tai Taistele, valtausta, ahneutta ja heimovoimaa. Nämä asiat ovat elintärkeitä selvitymisen kannalta, olen tosin hieman pettynyt kun tähänkin päivään asti nämä vallitsee, senkin takia koska ihminen ei ole oppinut kuinka ohjata energiavirtaa ylemmäksi, jotta ylemmät chakrat aktivoituisi.

Prana virtaa ihmisessä eräänlaisena onttona putkena, joka yhdistää meidän seitsemän päächakraamme. Ks. perustiedot chakroista. Prana voi virrata ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Prana on meidän näkymätön elämän lähde, Prana tulee Sanskriitin kielestä 'Elämän voima', joka on juurtunut itämaihin aikojen saatossa, uskaltaisin sanoa jopa tuhansia vuosia.

Prana yhdistää ihmisen Äiti Gaiaan (Maapalloon), ja tuntemattomaan Universaalisen energian lähteeseen. Kun olet kesänä ilman jalkineita nurmikon päällä, voit olla aivan varma että olet todella vahvassa yhteydessä Maapalloomme. Meditaation aikana taas Universaali energia virtaa ihmiseen, joka auttaa ajatusten selkeyttämisessä, mielen puhdistuksessa ja rauhan tunteen saavuttamisessa, että olet siellä missä sinun kuuluuki olla.

Pranan luonnollinen virtaus 1. chakrasta 7. chakraan on elintärkeä terveyden kannalta, chakran aktivoinnin kannalta ja Universaalisen energian virtauksen mahdollisuus sinussa. Hengittäminen on vahvasti yhteydessä Pranaan, valitettavasti joidenkin tutkimuksien mukaan suurinosa ihmisistä vieläkin hengittää liian ontosti, heikosti ja keuhkoihin, vaikkei asian kuuluisi olla niin.

Terveellinen hengitys mene hitaasti, voimakkaasti, mahdollisimman alhaalle, Juurichakraan. Vaikkei se tuskin menekkään niin syvälle, vaan palleaan, mutta terve mielikuvittaminen ei ole koskaan pahitteeksi. Tämä aktivoi Juurichakraa, ja antaa pääsyn ylemmille chakroille.



Minulla on toiminut seuraava mielikuvittaminen;

1. Mielikuvitan kuinka Prana alkaa selkärangan juurestani, liikutan sitä mielenvoimalla räjähtäväisesti ylöspäin, ikäänkuin Kundalini (Käärme) suoristaisi itseään täyteen mittaansa, kaikessa voimakkuudessa. Tämän jälkeen miltei samanaikasesti keho saa jonkun purkauksen, muunnan asentoa jonkinverran jos olen makuuasennossa vaikken tee sitä tietoisesti.

2. Hengitän Juurichakraan silmät kiinni, ja näen kuinka se hehkuu punaisena, pyörii, purkaa energioitaan kuin aurinko, taikka mustan aukon tavoin mutta käänteisesti.

Siirryn ylemmäs, Sakraalichakraan, Mielikuvitan samanlaiset asiat kuin mainitsin ylemmässä, ja yksittäin menen ylemmäs. Jokaiseen chakraan panostan noin 10 sekunttia, voi tietenkin pidempään jos on aikaa.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Päivityksiä 3

Päätin parata takaisin blogin pariin. Tein myös facebook sivun; facebook.com/sielunaika.

Illat pimenee, kylmenee ja sisällä viihtyy aivan mainiosti. Aion käyttää energiani nyt tähän, muutamia uusia juttuja mielessä mm. Energiakivet (ehdotettu), Rakkaudessa eläminen, Tietoisuuden laajentaminen (Tässä on niin monta osiota, yhtenä pötkönä kirjoittamisessa menisi seitsemän elämää), Jooga, Oman kehon huolto, Oman mielen huolto, Sielun hoito, Aura, Ihmissuhteet...

Paljon on mielessä, paljon on tehtävissä! Näinä yön hiljaisina tunteina sormet tahtomattakin tanssahtelee kirjaimilla, jos joku haluaisi tietää jostain asiasta, voin mahdollisesti kirjoittaa jostain mitä tietämykseni sallii.



Uusi vuosi, uudet kujeet, vai miten se meni? ;)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Kolmas silmä - meditaatio

Suosittelen vahvasti maadoittamaan ja tasapainottamaan alemmat chakrat, ennenkuin kukaan alkaa työskentelmään kolmannen silmän kanssa.



Kolmas silmä on indigon värinen energiakeskus, joka on fyysisessä muodossa käpyrauhanen. Kun kolmas silmä on tasapainossa, pystyt ajattelemaa selkeästi, mielikuvitus, näkemään värikkäitä unia ja muistamaan niitä, yhdistymään tasapainoisestai vasemaan sekä oikeaan aivolohkoon, olla looginen ja tunteellinen tarpeen mukaan, taiteellinen ja matemaattinen. On varmasti muitakin asioita, joita kolmas silmä tarjoaa, esimerkiksi tasapainon koko olemuksen kanssa.
Kolmas silmä nähtävästi tarjoaa pääsyn syvälle itseensä, aivankuin kelluisit lempeässä vedessä, joka rakastaa sinua ja tunnet suurenmoisen vapauden mutta et halua liikkua sieltä pois, koska se on kuin sänky rankan päivän jälkeen, ehkäpä parempikin.

Kolmas silmä -meditaatio

istu Lootus-asennossa, tai mene makuulle. Tiedosta ajatuksesi - tunteesi - kehosi - ajatustesi harhailun - anna niitten tulla ja mennä. Rauhoitu. Hengitä syvään 'palleihin', juurichakraan, niin syvälle kuin vain pystyt.

Sulje silmäsi ja ala tuntemaan kehosi, mene asteittain jaloista ylöspäin tai päästä alaspäin, ikäänkuin viivy jokaisessa kehon osassa, rentouta se ja jatka eteenpäin.

Esimerkiksi; sulje silmät, rentouta kasvosi ja vapauta jäykkyys. keskity niskaan, selkään, rintaan jne.

Hieman myöhemmin, sinulla pitäisi olla täysin rento keho, rauhallinen mieli ja luonnollinen hengitys - et hengitä vaan kehosi hengittää. Seuraat vain kehosi hengitystä.

Tässä vaiheessa tunnen yleensä energiavirtausta selkärangassa, kihelmöivää, sähköistä joka tulee selkärangan juurelta ja menee päästä ylöspäin. Tätä nimitetään Kundalini-energiaksi.

Tiedosta, näe kolmas silmä, kulmakarvojesi välissä oleva energiakeskus. Keskity siihen, käännä sulkeutuneet silmäsi siihen päin ja halutesassi mantraa 'Ooommm'* - se on universaalinen äänne, jolla on lukuisia hyviä vaikutuksia, äänesi on värähtelyä, energiaa ja tuo on todella hyvää värähtelyä, joka tehoaa positiivisesti koko olemukseesi, tuo rauhaa ja selkeyttä.

*Äänen pitäisi tulla palleasta, hieman möreähkö. Hengitä nenän kautta sisään - vie ilma vatsaasi, hieman syvemmälle, ja päästä ilma sieltä ulos ja äännä 'Ooomm'. Tee tämä rentoutuneesti.




Siirrä kädet tuon kuvan mukaiseen asentoon - kätesi ja sormesi jakavat energiaasi, joka mahdollistaa esimerkiksi energiaparennuksen nimeltään Reiki. Tietyt asennot joita kutsutaan Mudraksi, voidaan keskittyä haluttuun asiaan kehossamme, akupunktio on vahvasti läsnä tässä.

Tiivistetty versio; Rento keho, miltei ajatukseton keho, keskittyminen kulmakarvojen olevaan energiapyörteeseen, meditoiminen. Extra; Mantraaminen 'Ooomm', ja käsillä tehty mudra.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Yin & Yang


Voidaanko me tunnistaa valon ilman pimeyttä? Voidaanko me nauttia onnellisista hetkistä, jos emme ole kokeneet muuta? Voitkoa tuntea kylmyyttä, jos et ole tuntenut kuumuutta?

Nykyhetkinen maailma on kahden vastakkaisen suuren voiman tuotos - kuka/mikä ne kaksi suurta voimaa tuotti...?

Yin - Negatiivinen, passiivinen, naisellinen aspekti Luonnossa, kuu, pimeys
Yang - Posiitivinen, aktiivinen, maskuulinen aspekti Luonnossa, aurinko, valo


Onnellinen sekä terve elämä perustuu harmoniaan. Kaikkea sopivasti, jotakin ei yhtään. Ethän voisi rehkiä kuntosalilla päivät pitkät lepäämättä? (Yang), koska rikkoisit itsesi sekä polttaisit loppuun. Senpä takia tarvitset rentouttavaa ja hidasta palautumista. (Yin). Näiden kahden voiman tasapaino itsessäsi on kaiken A ja O.

Tämän takia suosittelisin kaikille lopettamaan vastakkaisten puolten koskevia kysymyksiä 'Kumpi on parempi?' 'Tämä!' 'Painu vittuun et tiedä mistään mitään, koska et ole samaa mieltä kanssani...'

Itsessään koko maailma on vahvasti epätasapainossa. Luontoa kidutetaan, ihminen dominoi... Kyllä Luonto vielä nousee ja näyttää kuka on pomo. Elämmekö Luonnon ansiosta, vai toisinpäin?

Pieniä uutisia, Kabbala

On niin pitkä aika kun viimeksi kirjoitin tänne. Syyt varmaankin ovat, en ole saannut oivalluksia joita voisin jakaa. Pyrin jakamaan sen minkä ymmärrän, joskus toinen este tulee siihen että en osaa tarpeeksi hyvin ilmaista sen, taikka se on vain liian... outoa. Sekä viimeaikoina tapahtuneet radikaaliset muutokset vaativat energiaani, ja pitihän laittaa jalat maahan ja järjestää asiat.

Siitä välittämättä, uutta tekstiä pukkaa. Joskus intuition varassa päätän mistä aiheesta kirjoitan, mutta silti olisi mukavaa saada kysymyksiä jos joitakin kiinnostaa näkemykseni asiasta. Kuitenkin viime aikoina selvitin pari aihetta, tykkään tutkia erilaisia uskontoja, uskomuksia ja muita paranormaalisia asioita mieli auki. Säilytän kriittisyyden ja oman intuition, enkä ime tietoa kuin kone. En ole varma edes, onko minulla omaa uskontoa. Minulla on tietoa ja uskoa, miksi se pitää naamioida uskonnoksi? Jokaisella on oma ainutlaatuinen tie kuljettavana, omat ongelmat kohdattavana, omat voitot voitettavana. Erilaiset uskonnot tekevät ihmisistä... eristyineitä.



Asiasta kukkaruukkuun, nyt on Kabbalan vuoro.

Kabbala luotiin 5000 vuotta sitten - haudattiin 2000 vuotta sitten yksinkertaisesta syystä; sille ei ollut kysyntää.  Kuitenkin, Kabbalan profeetat kertoivat silloin että Kabbalalle tulee oma kultainen aika, 2000-luvulla, meidän aikanamme. Kerrottiin myös, että pimein hetki on ennen aamun sarastusta...

Muinaisessa ajassa, puhutaan nyt n. 2000-5000 vuotta ennen ajan laskumme alkua, ihmiset elivät Luonnon kanssa harmoniassa. Ihmisillä ei ollut kieliä, kommunikointi tapahtui ajatusten tasolla sekä kehon viestien avulla. Ihmiset elivät yhteisen hyvän vuoksi, eikä egoismista ollut mitään hajua. Ihmiset olivat altruistisia.

Luonto muuttui, ihminen sopeutui Luonnon kanssa. Mitenköhän asia on tänään? Egoismin synnystä ihminen alkoi käyttää hyväksi Luontoa, raivaalla metsät pistäen puut ja pölkyt pinoon, raivaten raivolla lisää tilaa, resursseja ja kauneutta Luonnolta, ihan vain oman edun vuoksi. Sekä, viime aikoina selvitettiin, mitä suuremmassa kaupungissa sekä keskemmällä ihmiset asuvat, sitä oudommat sairauksia heillä on.

Noh, katsokaapas millaisessa jamassa olemme. En henkilökohtaisesti ollenkaan nauti tästä, voihan nuo erilaiset elektroniikka-härpäkkeet olla hyödyksi, mutta... Olemme miltei unohtaneet toisemme. Tallaamme toisten päälle, kellekkään ei ole varmaan tuntematon käsitä selän takana puhumista, kostaminen, sotiminen sekä varastaminen. Eiväthän puiden oksat ole sentään niin tyhmiä, että alkaisi vahingoittaa toisiaan?

Pointtini on se, että olemme toivottovasti loppuvaiheilla pimeyden vuoksi. Eliitti on pitkään vedellyt meitä kaikkia narusta, mutta muutoksia on näkymässä, sekä ei-niin-suuret uutissivustot uutisoivat noiden touhuista, paljastavat heikot paikat.





Olemme unohtaneet henkisyytemme. Kuulema ihminen oli Jumalan kaltainen mahtava valo-olento, kunnes jostain syystä meidät heitettiin pimeyteen. Heitosta sekä pimeydestä en olisi niinkään varma itsekkään, versioita, teorioita on monia. Koitappa etsiä sieltä heinäkasasta totuuden siemen, edes.

Kabbalan mukaan, Luonto ja Luoja ovat toistensa synonyymejä. Melankolista, eikö? Minulla on ollut ennenkin pieni aavistus tästä - ja pidän tätä oikeana. Onhan Luonto tarpeeksi monimutkainen enkä ymmärrä sitä, kaikki bakteerit, kasvit, kalat, linnut, ihminen... Mutta toisaalta, tiedämme Luonnosta vain sen fyysisen puolen, kaikella on toinen puoli. Voisin odottaa, että Luonnon taakse kätkeytyy jotain niin suurta ja uskomatonta, että jalkani alkaisivat tutista.

Luonto kehitti meille viisi aistia, kaikkihan varmaankin tietävät mitkä ne on. Siltikin, se jätti meille kehittämättä kolmannen silmän. Kabbalan mukaan tässä on ideana, että kun tiedostamme oman Jumaluutemme, alamme kehittämään sitä itse. Viidet aistit mitä meillä on, analysoivat ja keräävät tietoa ulkomaailmasta. Kukaan ei toisaalta tiedä, minkälainen se on paljaana. Mitä kolmas silmä aistii? Emme käsittele sitä tässä.




Olen kuullut sanonnat montakin kertaa - Kukaan ei valaistu ennenkuin kaikki valaistuvat.

Onhan esimerkiksi Buddha valaistunut monesta muusta - ilman että kaikki valaistuisivat? Kabbala tarjosi minulle tähänkin kysymykseen vastauksen. Olemme kaikki yksittäisiä palasia suuresta palapelistä. Jokainen meistä 'omistaa' erityistä tietoa, mitä joku toinen ei omista. Jokainen muistaa jotain, mitä toinen ei omista jne. Kun me kaikki yhdistymme/valaistumme, meistä tulee... Jotain todella suurta.

En sulje tuon takia jokaisen omaa yksittäistä valaistusta. En itse edes suosittele ottamaan valaistusta kauhean vakavasti...

Esittelin Kabbalan pintapuolisesti, luin pienen kirjahkon 'Johdanto Kabbalaan' - Tri Michael Laitman. Kiinnostava kirjanen.









perjantai 2. elokuuta 2013

Päivitystä 2












Minkä takia me kaikki ollaan täällä? Olemmeko vain Luojan luomassa pelikentässä pelinappuloita, seikkaillaan hetkestä toiseen, ihmetellen olemassaoloa ja yrittäen selvitä enemmän tästä todellisuudesta, universumista?

Itse ihminen koostuu kehosta, mielestä ja sielusta. Kehomme kehittyi äidimme kohdussa, mieli omalla tavallaan, mutta mistä sielumme tuli? Olemmeko sielu, joka ohjaa tätä monimutkaista biologista konetta? Mistä me tulimme? Mitä varten?

Pitkään on valtio myrkyttänyt meitä erilaisilla keinoilla, esimerkiksi televisiolla, prosessioidulla ruualla, tupakalla, energiajuomalla, media aivopesee ja päättää mitä saamme tietää ja mitä ei, yhteiskunta alistaa meitä koirantapaisiksi lampaiksi, vain sen takia jotta voisimme juosta loputtomassa juoksupyörässä, hankkia rahaa vasten meidän aikaamme, jotta voisimme selvitä tässä jonkun viisaan luomassa yhteiskunnassa. Ehkäpä perustaa perhe, ostaa talo lainaa vasten... En tiedä teistä, mutta tämä tuntuu niin väärältä.

Monista lähdeistä olen huomannut kuinka tietyt henkilöt opastavat ihmisiä kasvamaan täyteen potentiaalin, vahvimpaan versioon itsestään, kehittää itseään ja luoda unelmat todeksi. Monista lähdeistä olen lukenut mitä kummallisimpia juttuja, ehkäpä jotkut ovat huomanneet, kuinka maailma on muuttumassa.


INTL Starseed networkingin mukaan, maailmaan on tulossa entistä enemmän tähtilapsia, jonka jälkeen valtio ei voi enää sulkea meidän silmiämme niiltä. Tällä hetkellä monille tähtilapsille syötetään lääkkeitä, jotta he olisivat 'normaaleita'. He ovat kuitenkin kehittyineitä sieluja jotka tulivat maapallolle vapaaehtoisesti, vain sen takia että voisimme siirtyä pimeydestä valoon.

Kristallikehomme aktivoituvat ja tarpeeksi puhtaat yksilöt voivat vihdoinkin siirtyä 5d-todellisuuden, tämä vaatii tosin sitä että jokainen itsenäisesti puhdistaa itsensä, syö entistä enemmän kevyttä ruokaa, hedelmiä, vettä, luomuruokaa entistä lisääntyvässä määrässä. Ne, jotka eivät ole tarpeeksi puhtaita jäävät tai vaihtavat toiseen 3d-todellisuudeen oppimaan asioita, jotta voisivat mennä eteenpäin.

Tasapainottakaa chakranne, luokaa kehoonne pyhä harmonia, mielen ja sielun välille, siirtykää alas sydämeen, älkää olko enään niin loogisia. Älkää paetko maailmaa. Rakastakaa, menkää sitä kohti mitä todellakin haluatte, Tehkää se minkä koette oikeaksi ja haistattakaa paskat muulle. Liian pitkää meitä on alistettu, moitittu ja pidetty pimeydessä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tunnista sieluperheesi (työn alla)


On olemassa viisi sieluperhettä, ja aivan varmasti jokainen kuuluu vähintään yhteen, on mahdollista että kuuluu myös useampaan. Pyrin tässä esittämään asian kattavasti ja näyttämään keinot jotta tunnistaisitte oman  sieluperheen, johon jokaisen sielu kuuluu. Kaikki kuuluvat osaksi Viisaisiin + mahdollisiin muihin. Kuitenkin, fakta on se että jokaisella on oma johtava chakra, jonka jokaisen pitäisi löytää itse.

                                  

Rakentajat
'Ne jotka näyttävät tien, vapautuakseen menneisyydestä ja auttaen rakentamaan uuden maailman'
Aktiiviset chakrat; Juurichakra ja Sakraalichakra

Ominaisuudet; Itsetunto, voima, rohkeus, johtajuus, kestävyys, peräänantamottumuus, vakaus, dynaamisuus, helppous saavuttaa materialiset tavoitteet.

Artisaanit

'Ne jotka juhlivat elämää, suhtautuen kaikkiin asioihin intohimolla, he paneutuvat hyväntekeväisyyteen, aatteeseen, taiteeseen, luomiseen jne.'


Aktiiviset chakrat; Solar Plexus -chakra ja Sydänchakra

Ominaisuudet; Herkkyys, taiteellisuus, taiteelliset lahjakkuudet, alkuperäisyys, spontaaniuus, yksinkertaisuus, kiltteys, anteliasuus, auttaminen, helppous luoda ihmissuhteita.

Visionäärit
'Ne jotka auttavat ihmistä evoluutiossa, kommunikoimalla, tiedon ja tieteellisten löytöjen avulla.'

Aktiiviset chakrat; Kurkkuchakra ja Otsachakra

Ominaisuudet; Mahtava analyyttinen ja syy-seuraussuhteen hahmottaminen ja käsitteleminen, aitous, rehellisyys, itsehallinta, neuvokkuus, intuitio, selvänäköisyys ja selväkuulo.

Fasilitaattorit


'Ne jotka tuovat valon, auttavat ihmisen tietoisuuden kehityksessä parantamalla, opettaen, näyttäen tietä ja antamalla henkistä ohjausta'

Aktiiviset chakrat; Kruunuchakra

Ominaisuudet; Intous, positiivisuus, tarmo, taipumus sääliin, sosiaalinen tietoisuus, osaa helpottaa toisen sekä omaa masennusta, lahjakkuudet parantamiseen.


Viisaat
'Ne jotka värähtelee rakkautta, iloa ja valoa välittämättä mitä he tekevät, he yksinkertaisesti näyttävät kuinka olla keitä me todella olemme'

Aktiiviset chakrat; Kaikki

Ominaisuudet; Taito pysyä vakaasti, keskellä omaa olemusta, itsensä tasapainoisuus, harmoonisuus, itseys, nyt-eläminen, antaa menneisyyden mennä, luottamus elämään ja hyväksyminen ohjausta korkeammalta Itseltä.

Protip: Jos chakrojen merkitys on hieman hukassa, niin Chakrat 1






torstai 6. kesäkuuta 2013

Päivitystä



Hei. En ole tosiaan pitkään aikaan kirjoitellut tänne, sillä koen olevani suurten muutosten ja paineiden alaisena. Odottakaa vain, kun pääsen taas elementtiini, kuinka absurdisia, uusia ja kiinnostavia asiani tulevat olemaan. Nyt alkaa maailma hellittää ja aivan pian alan latelemaan ajatuksiani tänne, tahdon teidän kaikkien kasvamaan vahvemmaksi ja viisaammiksi, ja jos voin auttaa siinä niin se on mahtavaa.

Koko maailma ihmisineen ja asukkaineen on valtavien muutosten alaisena, korkeammat ja hienommat energiat tulevat keskuutemme. Juokaa paljon vettä ja syökää terveellisemmin, kaikkien kehot tulevat kevyemmiksi, ehkä jotkut ovat jo huomanneet tämän, maailmamme on tosiaan siirtymästä 3D-maailmasta 5D-maailmaan ihmiset mukanaan. Pitäkää jalkanne maassa, vain tämän avulle voitte kohota korkeuksiin.

Kuunnelkaa sydäntänne, sielunne majailee siellä, samalla se on kaikkialla. Jakakaa rakkautta ympärilleni, muuttukaa, kasvakaa, se mitä luotte, tulee sisimmästä... Olette kaikki luovia jumalia.



Ihmisessä asuu eläin ja jumaluus. Tehtävämme on, nousta eläimen yläpuolelle ja ymmärtää sitä. Yhdistyminen jumaluuteen, kokea pyhä rauha ja rakkaus, olla ymmärtäväisiä ja anteeksiantavia olentoja. Aika on todellakin tullut nousta pimeydestä kohti valoa.

Rakastaa elämäänne ja koittakaa ymmärtää sitä, olkaa rauhassa itsessänne, arvostakaa jokaista hetkeä ja koko elämäänne sillä ne ovat lahjoja ylimmältä. Olemme kaikki tulleet samasta lähteestä, olemme kaikki yhtä. Jakaa sitä mitä teillä on paljon. Rakastakaa kaikkea, kaikkeutta, kaikkia.

Pieniä vinkkejä, tasapainottakaa itsenne, olkaa tasapainossa, juurenne syvällä maassa ja sielunne korkeuksissa. Älkää kylvekö kylmyyttä ympärillenne enään. Tehkää elämästänne kaunista, ymmärtäkää entistä enemmän...



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sinä ja maailma






Yksi ihminen on koko maailmankaikkeus... ja kaikki on yhtä.

Kaksi silmää, kaksi kättä, kahdet jalat, kahdet ripset, vaivaset viis aistia, rakkaus ja viha, lapsi ja äiti.

Miksi juuri sinä olet täällä? Istut tietokoneen ruudun ääressä, yhteiskunnan kahlitsema, normien sisällä elävä? Kovin moni tuskin alkaa miettimään minuutta, ja sen jälkeen alkaa tottelemaan massaa. Siitähän koituu vain pahaa, jos alat tekemään omia päätöksiäsi, luomaan omia ajatuksia, kasvattaa omaa ruokaasi kesällä. Me kaikki taidetaan olla riippuvaisia mädäntyneestä yhteiskunnasta, kauppojen tarjonnasta, suurten kauppakeskusten tarjonnasta. Mihin elämäsi on menossa? Onko se edes sinun käsissäsi? Oletko tehnyt kaiken minkä olet halunnut, jos huomista ei tulisi?

Maailmankaikkeus loi tämän kaiken, elämäsi mahdollisuuden, fyysinen ruumiin käymisen, sisäelimet, aivot, toiset ihmiset, työkaverisi. Uskonnot nimeävät tätä jumalaksi, jeesukseksi, buddhaksi...


Alussa ei ollut mitään, vai olikohan jotain sittenkin?

Se jokin päätti kokea itsensä. Jos leijut keskellä avaruutta, ilman mitään minää ja sinää. Varmaan tahtoisit tehdä jotain? Luoda jotain? Loit ihmiskunnan, joka juoksee materialismin nautinnollisuuden perässä, laiminlyöden yksinkertaisen meditaation, keskittymisen ITSEENSÄ? Sodat pauhaavat, massavirrat pelon vallassa... Onkohan tässä mitään järkeä? No ei tosiaan.

Jos sinua kyllästyttää nykyinen maailman meno, ala tutkia itseäsi. Rajojasi, lahjakkuuksiasi, oletko löytänyt omat lahjakkuutesi? Muuta itseäsi. Nauti itsestäsi. Jaa rakkautta halaamalla? Ruokitko muita omasta omenapuustasi, vai ahnehditko niitä helvetin omenoita?
Sinulla on kynä kädessäsi kaiken aikaa jolla luot seuraavan sivun tarinastasi. Ihmisten tarinasta. Kehosi KAIKKI solut uusiuntuvat joka vuosi. Ihosi luo itsensä uudelleen joka toinen kuukausi. Virtaako elämä ohitsesi? Ruokitko kehoasi terveellisellä ruualla, luomu-ruualla joka on lisääntynyt kaupoissa, kasviksilla, hedelmillä ja kotiruualla? Olet Jumala, tosin tiedostomaton sitä. Sinussa on loppumaton energian lähde, luovuudelle, kirjallisuudelle, palvelimiselle ja lahjakkuuksillesi.



Alkusoittoni uudelle ajalle. Se on jo ovesi takana, jos uskallat avata. Nauttikaa elämästänne, rikkokaa yhteiskunnan asettamat normit, olkaa ELÄVIÄ.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kolmannen silmän avaaminen


Tarjoan vinkkejä ja tietoa miten avata luonnollisesti kolmannen silmän.

Kolmas silmä on kuudes chakra, joka vastaa  intuitiosta, unista, psyykestä ja ja mahdollisesti toisiin todellisuuksiin matkustamista. Kolmas silmä on kuin lihas, kun kiinnität huomiota siihen niin se voimistuu. Kolmannen silmän avaamisen johdosta unesi ovat värikkäämpiä, ´hullumpia´, intuitiosi toimii paremmin ja näet harhan läpi. Tiedät ikuisen totuuden, olet yhteydessä henkimaailmoihin ja kun suljet silmäsi, näet värien ja muotojen tanssivan pimeydessä. Kolmatta silmää sanotaan sielun asuinsijaksi.

Kohdallani tuo silmien sulkeminen ja keskittyminen muotoihin, Näen aika usein sinisijä läikkyjä jotka tulevat ja menevät erimuodossa. Värit vaihtelevat.

We all can see these things with our eyes closed. Some claim to see nothing at all. The reasons why some people can`t see anything is because of distractions, stress, poor diet, and poor sleep/wake habits. Healthy people who live stress free, find it easier to become relaxed and can usually can see colors, shapes, star like swirls, and even geometric patterns that can change at the persons will. These things are all very normal and should be examined more closely. The problem is, in modern culture, most of our main focus is on what happens outside of our bodies instead of inside. Think of the ancient indigenous people who didn`t possess gadgets, cell phones, tvs, or vehicles. They spent most of their days discovering who they are and where they came from by daydreaming. It`s why they lived calm peaceful lives without hatred, greed and stress. In fact, if you study ancient texts and religions, you will discover that they were documenting a secret about the human body that is constantly overlooked in todays modern cultures. To put it plainly, our technological age breeds Athiesm. There are far too many things around us to distract us from whats right behind our eyes. The light inside of us is the key to basically everything including; good health, imagination, creativity, clairvoyance, intuition, and lucid dreaming. Please research the entire endocrine system, but more importantly the function of the pituitary and pineal glands. I think this will provide more answers. As for the floaters, it`s completely normal. Pay closer attention to the one that is shaped like a perfect circle. If you are relaxed enough, you can cause it to be perfectly still and watch it dance as it gets closer to you. It also appears with the eyes closed. This is the main focus point for people who meditate and is said to be the gateway to the soul, to which we have the ability to re-live our most cherished moments of our past. A great exercise is to go outside on a sunny day. Somewhere that will not be disrupted. Facing the sun, get relaxed and close your eyes. Allow the sunlight to pass right through your eyelids. Breathe deeply in through the nose and out through your mouth. Pay close attention to the sound of your breath or music is always nice. Just sit and notice the changing colors for about 5 minutes. Then when you are feeling stress free and a slight tingle throughout your body, try to center your awareness towards the middle point of your head. It`s just a few inches beneath the "soft spot" in your scull when you were a baby. Imagine merging your two eyes in to one without straining. This takes a lot of practice so don`t get discouraged if you are unable to relax or if you feel some pressure behind the eyes. Keep practicing as much as possible. It worked for me first try, but then it faded because I thought that I could do it whenever I wanted to. After practicing everyday and night for about a month I am convinced that this is what Jesus taught his disciples and it is the key to higher knowledge, happiness, love, truth, health, and well being. With this being said I will sign off with a quote. Matthew 6:22: The light of the body is the eye: therefore when thine eye is single, thy whole body also is full of light; but when thine eye is evil, thy body full of darkness. ~Jesus 

Siirry fluorillisesta hammastahnasta fluorittomaan, niitä voi löytää luonnontuote-kaupoista. Fluorilla on monia haittavaikutuksia, vaikka se vahvistaakin hampaita.

Äiti maamme on menossa suurien muutosten läpi, fyysisellä, henkisellä ja astraalitasolla, ja niin olet sinäkin. Kolmannen silmän avaamisen johdosta ei tapahdu mitään pahaa ellet pelkää totuutta ja nautit materialismista ja vihasta. Indigo-lapsilla on jo valmiiksi avattu kolmas silmä ja toimii tehokkaammin verrattuna muihin, mutta heillä on taas heikomman alemmat chakrat.

Harjoitus kolmannen silmän avaamiseksi;
Tämä on vain yksi monista harjoituksista. Erilaiset harjoitukset sopivat muille. 

Harjoitusta suositellaan tehtäväksi n. 2-3 päivää. Harjoituksen mantra on Toe, sanotaan ´T-h-o-o-h´. Hengitä vatsaasi ja anna äänen tulla vatsastasi, ei liian syvä eikä liian korkea, sinulle sopiva. Ääntämisen olisi suositeltavaa värähdellä, sopivasti. On myös äänne ´Om´. 

1. Istu suorassa risti-asennossa, selkä suorana, pää tasapainoisena. Rentouta kehosi kaikki osat ja ole tietoinen mahdollisimman paljon kaikesta, mm keho, ajatukset, hengitys. Keskity silmien väliin, vähäsen yläpuolelle. On suositeltavaa sulkea silmät ja katsoa suoraan kolmanteen silmään.

2. Hengitä sisään nenän kautta, ja pidätä sitä hieman normaalia pidempään, tunne olosi mukavaksi.
Avaa suusi jotta tulisi pieni tila alempian ja ylempien hampaiden väliin. Pistä kieli sinne lähelle, jotta pystyt sanomaan terävästi "T-H"

3. Kun olet tehnyt kaikki yläpuolella, Äännä "T-h-o-o-h" hitaasti ja tietoisesti. Toista tämä jokaisella hengityksellä. Jos teit kaiken oikein, sinun pitäisi tuntea "jotain" leuoissasi, poskessasi ja kolmanessa silmässä.

Tee tämä harjoitus 7-10 kertaa huolellisesti, Suositellun kolmen päivän ajan. Esimerkiksi ennen nukkumaan menoa. :)

Mitä pitäisi odottaa?
Pieni päänsärky on mahdollinen. Älä huolehdi, päänsärky menee ajallaan pois ja tämä on vain merkki siitä että kolmas silmä alkaa herämään. Paikka, missä kolmas silmäsi sijaitsee voi tuntua joltain jälkeenpäin. Tämä on normaalia ja ei pitäisi huolestua.

-Nopeampi oppiminen, tehokkaampi intuitio, lisääntynyt luovuus. On olemassa psyykkisiä lahjakkuuksia joita kaikilla on, mutta se on eri asia käytetäänkö niitä. Ne ovat Yliluonnolinen näkö, kuulo ja tunto.

Lisää harjoituksia youtubesta

Located in the geometric center of the cranium, the Pineal Gland or the 'Seat of the Soul' as described by Rene Descartes, is the focal point of our spiritual guiding system which makes us go beyond the five senses of rationality and become multisensory, tuned into and aware of higher dimensions of consciousness within a holographic cosmos.

This gland is activated by Light, and it controls the various biorhythms of the body.
It works in harmony with the hypothalamus gland, which directs the body's thirst, hunger, sexual desire and the biological clock, that determines our aging process. 

When the pineal gland awakens, one feels a pressure at the base of the brain. This pressure will often be experienced, when connecting to higher frequency.

While the physiological function of the pineal gland, has been unknown until recent times, mystical traditions and esoteric schools, have long known, this area in the middle of the brain, to be the connecting link... between the physical and spiritual worlds.

Considered the most powerful and highest source of ethereal energy, available to humans, the pineal gland has always been important, in initiating supernatural powers. Development of Psychic Talents... has been closely associated with this organ of higher vision.

When activated, the pineal gland becomes the line of communication, with the higher planes. The crown chakra, reaches down, until its vortex touches the pineal gland. Prana, or pure energy, is received through this energy center in the head. With Practice, the vibration level of the astral body is raised, allowing it, to separate from the physical.




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lucid dream


Kerron lucidista parhaani mukaan, ja antaa ohjeet miten sen voi saavuttaa.

Ilmoitan, että lucidin kokeminen ei ole helppoa. Se vaatii ponnistelua ja sisua. Aika mikä menee sen saavuttamiseen riippuu yksilöstä toiseen, ja se, kuinka kovasti sitä haluat. Muista, että ajatuksesi kautta luot todellisuutesi. Se on kylläkin ihan tavallista jos ne kokee ilman että edes yrittää sitä, mutta se tapahtuu muutaman kerran vuodessa ja senkin on helppo unohtaa.

Lucid on tietoista unta. Tiedostat että olet unessa, ja näin voit tehdä siellä mitä ikinä haluat. Sinun omaa sisäistä fantasia maailmaasi, mikäs sen parempaa? Tietoisten unien kautta kasvat tiettyihin suuntiin ja koet elämää aivan uudelta näkökulmasta. Kerranhan täällä eletään joten en todellakaan hyväksy mitään vastalauseita liittyen miksi kukaan ei voisi koittaa Lucidia.

Kun menet nukkumaan, rentouta kehosi, kokonaan. Siirrä tietoisuutesi jalkoihin ja jokaiseen pieneen osaan kehossasi, ja mene hitaasti ja rauhallisesti ylöspäin. Siihen tilaan kunnes tunnet käden mutta se tuntuu samalta kuin sänky minkä päällä se makaa. Koko kehon pitäisi tuntuo tunnottomalta, seuraa hengitystä ja ole hengitys. Olet sielu joka lähtee kohta omille teilleen. On tärkeää myös pitää mieli tyhjänä, esimerkiksi kokoajan seuraamalla hengitystä ja olla välittämättä mistään muusta.

On olemassa erilaisia tekniikoita Lucidin saavuttamiseen.

Itsesuggestio - Ajattele päivän aikana "saavutan tänään selkounen/olen tietoinen kun olen unessa", olet ajatuksesi - tämä on apukeino johon ei tosiaan kannata luottaa.

WILD - Tässä siirryt valvetilasta suoraan lucid-tilaan. Kun tämän oppii, voi onnitella itseään. Nuku 5-7 tuntia, herää ja häärää jotakin n. 30 minuuttia. Älä mene minkään tietotekniikan pariin vaan esimerkiksi meditoi, siivoa, venyttele tai lue kirjaa. Mene takaisin sänkyyn, mutta  älä nukahda suoraan. Rentouta kehosi ja tyhjennä mieli. Tietoisuutesi tulee erilaisia kuvioita ja värejä, ne on aluksi heikkoja mutta ne voimistuu ajan kuluessa. Keskity niiden tanssiin ja pidä lucid mielessäsi.

Tekniikoita on niin paljon, ja yhdestä sivusta voi katsoa muitakin tekniikoita. tästä näin.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Kaikkeuden kanssa synkronointi


Olet mikrokosmos makrokosmoksessa. Om mani padme hum tarkoittaa jalokivi lootuskukassa.

Makrokosmos on Jumaluus, jota kaikki etsivät. Se on luonto. Maailma. Kauneus. Kotini. Mikrokosmos olet sinä, luova sielu, luoden maan päällä tietämättä sitä. Katsokaa minkälaisen maailman olemme luoneet. Monet eivät todellakaan ole tyytyväisiä siihen.

Läheisesi ovat mikrokosmoksia. Onnellisuus riippuu siitä kuinka yhteydessä olet makrokosmokseen, ja toisiin mikrokosmoksiin. Se, miten reagoit pettymyksiin, muihin ihmisiin, luontoon, riippuvuuksiin muovaavat sinut minkälainen sinä olet. Jos tahdot tehdä muutoksen, mieti kuka olet. Palveleeko se mitä teet, enään sinua? Jos ei, anna sen mennä. Anna sen mennä ja tuo uutta sisällesi.

Korkeammat sielut ovat kokoajan yhteydessä meihin. Ne auttavat meitä, lähettävät meille kaunista energiaa meihin ja rukoillen että me teemme muutoksen. Jokainen todellinen muutos alkaa meistä itsestämme, jos haluat muuttaa maailmaa sinun pitää muuttaa itsesi.

Ne ovat meidän kanssa täällä, loputtomassa meressä. Tavalla tai toisella. Jos on näkyvää, on pakko olla näkymätöntä. Henkimaailma on yhteydessä fyysiseen maailmaan kaiken aikaan. Kaikki vaikuttaa kaikki, jopa se että osoitat rakkautta halaamalla jotakuta. Rakkauden energia purkautuu sinussa ja sinä luot sitä! Olemme luoneet tämän maailman tälläiseksi, Jumalaa ei ole syyttämistä, me olemme syyllisiä. Kaadamme sademeitsiä, raivaamme meitsiä ja luomme kaupunkeja, saasteita, turhaa materiaa...

Todellinen rikkaus ei ole materiaa, eikä näkyvää. Todellinen rikkaus on sielun rikkaus, ja sen ominaisuudet.

Kiittäkää Jumalaa, kiittäkää kaikkea. Jumala toimii ihmisten ja tapahtumien kautta, todella harvoin mitenkään palaverin tavoin. Olet kehittyvä yksilö, kehitä itseäsi ja siunaa itseäsi mitä kummallisimmilla ajatuksilla!

Se että tiedostat entistä enemmän erilaisia asioita, arvaa mitä se on?!

Kehitä mieleäsi moniin suuntiin. Mieli on kuin puu...

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kadonneita Jumalia?



Olen elämäni aikana miettinyt 'suurimpia'? filosofisia kysymyksiä, olen harkinnut itsemurhaa koska ei ole mitään tarkoitusta, kaikki oli rapistumassa käsiini, kevyitä masennuksia, olin hukassa.

Monien erilaisten kirjojen lukemisen jälkeen ja muutaman kuukauden intensiivisistä meditaatio jaksoista (4kk,  3-6pv/vk meditointia.), ajattelemisen jälkeen olen saanut entistä enemmän selville ja tahtoisin vaan jakaa tietoani ihmisten keskuuteen, koska uskon että se auttaa sitä joka kuuntelee ja on avannut sydämensä.


Monet ajettelevat että olemme pelkästään eläimiä, aistien varassa eläviä, menestystä hankkimassa, voimaa, valtaa, egon kasvattamista ja voimistamista, oman edun takaaminen, suuren rahamäärän kerääminen, tai jotain vastaavaa.

Se ei ole niin. Olemme kaikki yhtä.

Mitäpä jos olemme eläimiä joilla on sielu sisällään? Se rakas meidän alkulähde ja päätypiste, se on meidän kanssa kaikkialla ja ei missään. Kun jokin eläin katsoo peiliin, se ei tunnista itseään. Eläin ei ole tietoinen itsestään, en ole varma onko niillä tietoisuutta vai eikö ollenkaan vai onko se luonnon tietoisuus.





Kuitenkin, meissä ihmisissä on sielu. Tietoisuus. Se on kaikkialla, se on kaikki mitä on. Materia on karkeaa energiaa, energia on tietoisuutta.



Tajunnan laajentamista, tietoisuus









Ajattelin jakaa tietoa tähän asiaan liittyen. Pyydän, että seuraatte hengitystä samalla kun luette tätä.

Alkuasukkaat tiesivät astrologiaan monia tarkkoja tietoja liittyen planeettojen etäisyyksiin, kuinka nopeasti ja kuinka ne pyörivät ja sellaista tietoa.

Egyptiläiset asettivat pyramidinsa tarkalleen tähtien asentoon.

Intian viisaat, mm joogit ja erityisesti Rishit saivat ajatonta viisautta tietoon vain istumalla risti-asennossa.

Olet todellisuudessa pelkkä tietoisuus, palanen suuresta kokonaisuudesta joka on etsimässä tietään takaisin. Leijuva energiapilvi. Sinussa on kaikki tieto, totuus ja kauneus. Olet pyhä kolminaisuus, et ole keho, et ole mieli. Olet sielu (tietoisuus), keho ja mieli ovat sulautuneet sinuun väliaikeisesti.


Se on suuri askel tiedostaa se, että olet todellakin vain tietoisuus, etkä kehosi. Muista, että keho on yhtä sinun kanssa.

Laajalla tietoisuudella pystyt tiedostamaan monia asioita samaan aikaan. Oikea meditaatio keskittymistä tiedostamiseen, esimerkiksi hengitykseen, sydämen tykytykseen ja ulkomaailmaan, ääniin, tuntoon...

Syvä meditaatio on antoisaa. Se on todellista vapautta, autuutta...

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lähemmäs omaa ydintä





Hei kaikki veljet. Kun luette tätä tekstiä, vaadin, että keskitytte samaan aikaan hengitykseen ja luette. Ei ole varmaan paljoa pyydetty? Nyt nauti tajunnan laajenemisesta.


Haluaisin kysyä, miksi elätte pimeydessä? Miksette hyväksy vihdoinkin valon teidän elämäänne, avautukaa. Vapautukaa mielen kahleista ja harhoista, nähkää se totuus kaiken yhteiskunnan skeidan läpi.

Rakastakaa toisianne! Olette kaikki yhtä ja tietenkin esiintyy joitain eroja toistenne joukossa, mutta mitä helvettiä sitten? Nähkää itsenne toisessa ja ymmärtäkää että olemme kaikki yhtä. Rakasta itseäsi. Hyväksy itsesi ja arvosta kehoasi, se on tälläinen ajoneuvo tämän elämän ajan. Älä keskity toisessa ihmisessä miltä se näyttää, vaan katso sen ihmisen sisälle. Sydämeen. Sielun salaiseen luolaan, ymmärrä se että olemme kaikki tulleet juurrettomasta juuresta, jonka uskonnot ovat nimenneet Jumalasta Jahveen.

Tuo Jumala, kaiken tämän luoja, luonnonlakien, auringon ja kuun, rakkauden ja pelon, rakastumisen tunteen, vaikeudet elämässä, hyvien hetkien ja huonojen hetkien. Ymmärtäkää että tämä on pelikenttä! Olemme kaikki sieluja, hienosta aineesta tehty joka on osa Luojaa, olemme kaikki Luojia! Luovia olentoja! Taiteellisia, teknisiä, osaavia ja auttavia! Mutta silti murhaajia, kateellisia, valittavia ja yksinkertaisesti täysin idiootteja. Olemme olleet tämmöisiä nyt vähän aikaan, mutta eiköhän nyt ole muutoksen aika? No totta helvetissä!

Luot todellisuutesi ajatustesi kautta, haluatko olla todellisuutesi orja vai tekijä? Suuntaa ajatuksesi positiiviseen suuntaan, tarkkaile niitä, ole itsesi herra! Opi hiljentämään mielesi, hyväksy rakkaus jota virtaa Luojalta meihin kaiken aikaan, ja jaa sitä rakkautta. Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi, maalaa elämästäsi kaunista pienen tekojen kautta, hymyile aina kun murehdit, auta lähimmäistäsi. Kaikki ketkä ovat ylpeitä, toisiaan satuttavia, kateellisia ja vihaisia, he tursuavat pahaa energiaa ja kylvevät pahoja siemenejiä ympärilleen. Tahdotko olla sellainen?

Teillä kaikilla on luova voima sisällänne, käyttäkää sitä, löytäkää se! Teissä sisällänne on Taivasten valtakunta, se ole missään Buddhalaisessa keskuksessa, Himalajalla, Intian joogien parissa, Se on teidän sisällänne!

0. Menee mukavaan asentoon, jossa pystyt rentoutumaan (risti jalkasi ja istu, mene makaamaan, seiso päälläsi)
1. Keskity hengitykseen.
2. Keskity sydämen lyöntiin.
3. Hiljennä mieli (jos mieli pysyy keskittyneenä kahteen asiaan samaan aikaan, ajattelu loppuu)
4. Rakasta itseäsi. Tarkastele sitä, jos et rakasta niin miksi et? Onko se oikeasti näin? Onko muut sanoneet niin, vai oletko itse päättänyt näin? Muista, että olemme kaikki täydellisiä "huonoineen puolineen", vaikka todellisuudessa huonoutta ei ole vaan on se, miten ymmärrät sen.
5. Hyväksy ympäröivä maailma. Hyväksy jokainen asia joka on elämässäsi. Se on siinä syystä, se haluaa opettaa sinua
6. Ymmärrä, että sinä et ole keho. Minä en ole keho. Olemme kaikki sieluja, jotka haluavat luoda ja jakaa rakkautta!
7. Huomaa, että olet subjekti. Keskity johonkin ulkoiseen asiaan, joka on objekti. Nyt nouse ylemmäs tuosta rajoittuneesta kuvakulmasta, huomaa itsesi!

Nyt leiju tässä avaruudessa. Anna meditaation syventyä, leiju omassa itsessäsi.

Luoja on kaikkialla ja ei missään. Luoja on antamut meille elämän lahjan ja tahdotko tuhlata sitä? Älä murehdi turhia juttuja. Hengitä vain ja hymyile!!!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

ajatuksia 1

Ihmiset etsivät onnea rahasta, ihmissuhteista, tavaroista. Minulle äiti ja mummo ovat sanoneet "Jos ostan tämän sinulle, oletko onnellinen?" Nuorempana nyökytin vain hullusti päätäni, käytin tavaraa n. viikon ja mielenkiintoni loppui. Sitten alkoi äidin valitus.

Totuus on, onnellisuuden löydät VAIN sisältäsi. Se on turhaa mennä havittelemaan jotain ulkoapäin, mistä nyt kukin tykkää. Se ei ole väärin tehä sitä mitä rakastaa! Sisälläsi on sielu joka on kuin silmä, se näkee sinut, ajatuksesi ja toimesi aina lakkaamatta. Herkän hiljaisuuden aikan voit ehkä aistia sen ja kuulla mitä se kuiskaa sinulle...

Luojalla ei ole mitään kiirettä sen asian suhteen jotta ihmiskunta ymmärtäisi Luojan ja uskoisi häneen. Se tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, mutta hyväksymällä Luoja/Jumala elämääsi parannat elämäsi laatua ja saat Luojan suosion. Kiitä Luojaa/Maailmankaikkeutta! Osoita kiitollisuutta.

Maailma on ajatus. Maailma ei ole ulkopuolella, vaan sisälläsi.

Ihmissuhteet, jotka sinulla tällä hetkellä on, ne ei ole sattumaa. Kaikista ihmissuhteista sinun on tarkoitus oppia mitä niillä on annettavana sinulle. Älä perusta ihmissuhdeta tarpeisiin, vaan jotta yhdistyisitte yhdessä ja löytäisitte Jumaluutenne sisältenne.

Et voi nähdä kokonaan sielusi, vaan jonkun on katsottava sinne ja kertoa sinulle siitä. Ei ole hyviä ja pahoja kokemuksia. Ne ovat sekotuksia kumpaakin. Älä anna pahalle liian isoa jalansijaa elämässäsi, ilman pahuutta et tietäisi mitä hyvyys on.

Selvitä mitä rakastat. Mitä tosiaan rakastat, se voi olla mitä vain. Opiskele sitä, selvitä lisää asioita rakkauden kohteestasi, jaa sitä muille rakkautena!

Luoja katsoo kaikkialle, Luoja on kaikkialla. Luota häneen, älä huolehdi turhasta, anna mennä ja elä hetkessä. Halaa lähimmäisiäsi, jaa rakkautta positiivisuudella, sano mukavia asioita muille. Olet valoa, olet rakkautta!

Arvosta omaa mielipidettä. Älä omaksu toisten ajatuksia jos ne eivät ole samanlaisia kuin sinulla. Vain sinä tiedät mikä on parasta sinulle, mikä on totuus sinulle ja mikä on väärää sinulle. Kuuntele itseäsi enemmän, älä muita!

Anna itsellesi anteeksi. Et ole täydellinen, ja se on juuri hienous mikä pitää ymmärtää. Virheistä oppii vai miten se meni.

Älä anna minkään hallita sinua. Hallitse kaikkea, älä ole riippuvainen mistään, muista, kohtuus kaikessa.

Tietoisuutenne kasvaa korkeammille sfääreille päivä päivältä, anna uusien energioiden tulla vapaasti elämääsi, meditoi, tutki itseäsi.

Tämä saattaa olla viimeinen blogipostaus vähään aikaan, huomenna saatan mennä kuukaudeksi paikkaan jossa minulla ei ole pääsyä internettiin saatika koneeseen, mutta tulen lukemaan siellä kirjoja isoja kasoja.

Valoa kaikille! :---)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Miksi meditoida?

Meditoi, koska se parantaa elämäsi jokaista osaa ja aluetta.
Meditoi, koska se on hyväksi sinulle.
Meditoi, koska se antaa sinulle täyttymystä.
Meditoi, koska sinun on löydettävä tarkoituksesi tässä elämässä.
Meditoi, niin voit saada korkeampaa tietoa, viisautta ja valaistumista.
Meditoi, niin voit antaa tietoa, viisautta ja valaistumista toisille.
Meditoi, niin sinusta voi tulla yhteensopiva Luojasi kanssa.
Meditoi, niin voit mennä tietoisuuden sisäisille tasoille tiedostaen.
Meditoi, niin voit voittaa surun, masennuksen, vihan, ahneuden, mustasukkaisuuden, kateuden, katkeruuden, epävarmuuden ja heikon omanarvontunnon.
Meditoi, koska se on tyydyttävin ja palkitsevin asia, mitä voit tehdä. Meditoinnissa voit kokea rakkauden ja voit täyttyä valosta.

Meditoi, niin jokainen päiväsi menee hyvin.
Meditoi, niin tunnet ja olet keskuksessasi ja harmoniassa.
Meditoi, niin olet parempi aviomies, vaimo, isä, äiti, kumppani, pomo, lapsi, työntekijä jne.
Meditoi, niin olet parempi ystävä.
Meditoi, niin voit muodostaa syvempiä ystävyyssuhteita.
Meditoi, niin voit tuntea Jumalan.
Meditoi, niin voit kokea Luojan.
Meditoi, niin laajennat tietoisuuttasi.
Meditoi, niin olet onnellinen.
Meditoi, koska muutos on suurin taito, minkä voi hankkia.
Meditoi mahdollistaaksesi helpon muuttumisen ja kasvamisen.

Meditoi, niin voit parantaa itsesi.
Meditoi nuorentaaksesi ja energisoidaksesi jokaisen solun kehossa.
Meditoi löytääksesi sisäisen rauhan.
Meditoi käyttääksesi niitä monia lahjoja ja taitoja, joita sinulle annettiin.
Meditoi auttaaksesi planeetan tietoisuuden muuttamisessa.
Meditoi tietääksesi, että olet enemmän kuin fyysinen keho ja viisi aistia.
Meditoi kohottaaksesi energiaasi ja sulkeutuaksesi negatiivisuudelta ympärilläsi.
Meditoi suurempaa selkeyttä ja fokusta.
Meditoi, jotta voit tuntea yhteyttä kaiken elämän kanssa.
Meditoi, jotta voit saada aikaan enemmän päiväsi aikana.
Meditoi tehdäksesi itsesi hyväksi jotain, mitä vain sinä voit antaa itsellesi.

Daniel R. Condronin kirjasta "Superconscious Meditation"

Om-tavu ja Luoja

Om on vanha mantra jota käytettiin paljon ennen ja nykyäänkin. Miksi?
Om-tavua pidetään pyhänä ja voimakkaana jo Vedassa, hindulaisuuden varhaisimmissa kirjoituksissa. Sanan perusmerkitys on "kyllä", mutta varhain sen ympärille kehittyi kaikenlaisia tulkintoja.
'a, u, m, ja kaiken taustalla oleva hiljaisuus.'
'valveillaolo, uni, syväuni ja puhdas, yliaistillinen tietoisuus'

Om-tavun suhde Luojaan on ikuinen ja se on Luoja itse tavun muodossa. On suositeltavaa toistaa Om-tavua meditoinnin aikana ja Luojan puhtautta tulisi miettiä. Ajatuksilla on voima, ja näin lisäät puhtautta elämääsi miettimällä Luojaa. Muista, että en tunge omaa käsitystä Luojastani sinulle, vaan päätä itse kuka on sinun 'korkein voima'

Toistoa voi tehdä kolmella tavalla; ääntä käyttäen, kuistaten tai mumistaen. Valitse näistä itsellesi paras, ja paras määritellään siten mikä näistä pidättelee mielesi keskittyneessä mielentilassa.

Valoa teille!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Chakrat 2

Jokaisella chakralla on oma erityinen värähtelytaajuus, mitä ylemmäs mennään sitä korkeampaa ja hienompaa se on. Siten jokaisella chakralla on oma pyhä totuus, ja oma voima. Jos et seuraa ensimmäisen chakran pyhää totuutta joka on "Kaikki on yhtä", jos esimerkiksi väheksyt jotain toista ihmistä jostain syystä, saatat sairastua johonkin. On hengellinen teoria, että kaikki fyysiset sairaudet manifestoituvat ensin ajatuksesta, aina negatiivisesta ajatuksesta. Olisi todella tärkeää oppia ajattelemaan positiivisesti.
Lisään vielä, että jos ajattelee kerran tai pari negatiivisesti, se ei haittaa. Jos omaksuu negatiivisen ajattelukaavan, niin se on menoa.

Chakrojen pyhät totuudet 

7.  Sahasra - Elä tässä hetkessä
6. Ajna - Etsi vain totuutta
5. Vishuddha - Anna tahtosi jumalan haltuun
4. Anahata - Rakkaus on jumalainen voima
3. Manipura - Kunnioita itseäsi
2. Svadisthana - Kunnittakaa muita
1. Muladhara - Kaikki on yhtä

Nämä totuudet ovat yksinkertaisia ja voimakkaita. Ne auttavat saaman mielen, kehon ja hengen yhteyteen "jumalan" tietoisuuden kanssa. Kun näitä totuuksia käytetään itsetutkisteluun, voi määritellä, missä on vajaa toimintaa ja parantaa herkkää energia-järjestelmää kehossa.


Chakra harjoituksia

1. Voit visualisoida hengittäväsi esimerkiksi punaista energiaa ensimmäiseen chakraan, sillä ensimmäisen chakran väri on punainen. Kuvittele kuinka jokaisella hengen vedolla se voimistuu. Tee tämä kaikille chakroille.
2. Pyydä energiaa kyseisen chakran henkisiltä suojelijoilta, jumalilta tai joltain muulta.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Elämänpuu "Jumalan ja luomisen ymmärtäminen"




Caroline Myssin kirjasta lainaten; 'Kymmenen sefiraa, tai kabbalan elämänpuu, sisältää monimutkaisen opetuksen, joka on kehittynyt useiden vuosisatojen kuluessa ja silmäänpistävän samantapainen kuin chakrat ja sakramentit. Keskiaikaisessa kabbalassa kymmenen sefiraa kuvaavat Jumalan luonteen kymmentä piirrettä. Koska kolme näistä kymmenestä piirteestä voidaan liittää kolmen muun piirteen kanssa, piirteet voidaan lajitella seitsämäksi tasoksi, jotka usein esitetään nurin käännettynä myyttisenä elämänpuuna, jonka juuret ovat ylisissä taivaissa. Kymmentä sefiraa pidetään Jumalan jälkenä opetuksesta, että "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen" Nämä kymmenen piirrettä ovat yhteisiä Jumalalle ja ihmisille, joita meidän oletetaan kehittävän ja jalostavan elämämme matkan aikana.
Elämänpuuta sanotaan myös kosmologiaksi, jota on käytetty kuvaamaan maailmankaikkeutta ja Jumalaa.


Vau.

Hyvän unen muutama siemen

Unen tuloa voi parantaa joogan harjoittamisella, hengitys harjoituksilla ja oppimalla syvärentoutuksen ilman unohtamatta niitä vanhoja hyviä sääntöjä.

Tutustukaa toimivaan lyhyeeseen jooga-videoon, joka tasapainottaa hyödyllisesti kehon energioita jotta keho valmistuisi unen tuloon paremmin. Jos haluatte, voitte käyttää  ujjayi breath-hengitys harjoitusta. Liikkeiden aikana hengittää nenän kautta syvälle hitaasti vatsaan, ja sen jälkeen päästäkää hengitys ulos suusta ja samalla kevyesti ääntäen "haah", jotta ulos hengitys kuulostaisi melkein samalta kuin sisäänhengitys. Tämä hengitys harjoitus on todella rentouttava, koska pääset keskittymään kuuntelemaan omaa hengitystä. Paina tätä linkkiä.

Suosittelen myös hengitysharjoitusta jota esittelin Meditaatio 1:ssa mutta laitan myös tähän;
2. Laita käsi nenänonteloihin ja sulke vasen nenänontelo, hengitä sisään oikeasta nenäontelosta sisään syvään vatsaan. Vaihda nenäontelot ja anna hengityksen mennä pois toisesta ontelosta. Nyt hengitä sisään taas uudesta nenäontelosta, ja toista n. 5 minuutin verran. Tämä tasapainottaa oikean ja vasemman aivolohkon, tekee todella hyvän mielen, ja rauhoittaa.


Kokeilkaa myös seurattavaa syvään rentouttavaa meditaatiota.




Unilääkkeistä haluan sanoa sen verran että älkää käyttäkö ja lopettakaa kaikkien lääkkeiden käytön jos on mahdollista. Lääkkeet ovat iso bisnes valtiolle ja lääkkeet ovat suunniteltu tahalteen niin että vaan lieventää oireita, eikä suinkaan paranna niitä. Tämän takia ihmisten on jatkettava lääkkeiden ostoa. Mutta lääkkeet eivät ole tosiaankaan ainoa keino joka pystyy parantamaan, itse asiassa on monia muita lääkkeitä parempia keinoja, mutta se edellyttää että perehtyy asiaan jota en nyt tässä ala käsittelemään.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tähtilapset, Aura



On olemassa erilaisia ulottuvuuksia, joissa sielut asuvat. Maapallo on kohtaamispaikka ylemmille ja alemmille sieluille, ylemmiltä tasoilta tulevat sielut opastavat alemmalla ulottuvuudella asuvat sielut. Maapallo on sekoitus kaikkea näitä. Nuoret sielut tarvitset opastusta ja vanhat sielut auttavat. Kuitenkin me kaikki olemme edelleen yhtä, olemme kaikki tulleet samasta lähteestä. Sekä olemme menossa samaan suuntaan, jumaluuteen.

Viime aikoina on ollut uutisia uusista Indigo- ja Kristalli-lapsista. Indigo-lapset ovat syntyneet n. vuodesta 1978 ja ensimmäiset Kristalli-lapset syntyivät vuonna 1995. He tulevat korkeammilta värähtelytaajuuksilta, kantaen tietoa ja psyykkisiä kykyjä. He ovat välttämättömiä Maapallon kehityksessä.  He opastavat ihmisiä jotka tarvitset opastusta.

Indigo-lapset ovat systeeminrikkojia, he ovat välttämättömiä jotta nykyinen systeemi hajoisi. He ovat laiskoja koulussa eivätkä tottele käskyjä. Heillä on normaalista kehittynyt 6 ja 7 chakra, jonka johdosta he elävät usein pää pilvissä ja he tuntevat itsensä yksinäiseksi jos eivät löydä samanhenkisiä ihmisiä. He asuvat omassa päässään, miettivät paljon syvällisiä, ovat normaaleista lapsista poikkeavia.
Kristalli-lapset ovat kauniita ja usein suurisilmäisiä, he jakavat paljon ihmisille rakkautta. Näillä on suuresti kehittynyt 4 ja 7 chakra.

Jotkin indigot muuntuvat indigo-kristalli sekoitukseksi. Indigo ja kristalli sanonnat tulevat, koska indigo lapsilla on indigoa muistuttava aura ja kristalleilla kristallia muistuttava aura.

-

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 25.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine


Kristallienergia on hyvin henkinen ja hyvin empaattinen energiajälki, mikä on tullut esiin aikuisissa, jotka ovat syntyneet 1950- ja 1960-luvulla, ja nuoremmissa sukupolvissa, jotka ovat syntyneet vuoden 1976 jälkeen. Aiemmin syntyneet kristallit toivat hyvin keskittyneen kristallienergiamuodon planeetalle, mikä valmisteli sitä myöhemmin tulevia lapsia varten. Kristallienergia on huomaavaista, herkkää, hyvin intuitiivista ja hyvin yhdistynyttä henkisyyteen. Tämä energia ei integroidu hyvin kolmanteen ulottuvuuteen ja sen kantaminen voi olla hankalaa, erityisesti maailmassa mikä on keskittynyt näin kovasti aineellisuuteen.

Kristallit ovat hyvin empaattisia, mikä pakottaa heidät pysymään poissa valtavirasta, koska he yksinkertaisesti tuntevat liikaa. Siinä missä indigot ovat kapinallisia ja toimintasuuntautuneita, kristallit ovat hiljaisempia, kärsivällisempiä ja vaikka he eivät ole yhtä aggressiivisia kuin indigot, he eivät ole vähemmän sinnikkäitä. He toimivat mieluummin, sitten kun energia on oikea heille, sen sijaan että johtaisivat "hyökkäystä". Kristalliaikuiset aloittivat henkisen liikkeen 1970- ja 1980-luvulla ja kirjoittivat aiheista, joita kukaan ei tuntenut tai ymmärtänyt, mutta he olivat sinnikkäitä pyrkimyksissään ja tyytyivät pysymään taustalla tietäen, että lopulta siitä, mitä pidettäisiin kummallisena, tulisi valtavirtaa - kuten se on tänään.

Kristallit ovat täällä luomassa henkistä tasapainoa, opettamassa meille, miten integroidaan henkinen ja aineellinen puolemme ja elämässä taivaan maan päällä. Mutta ylösnousemusprosessin lisääntyvä polariteetti on ollut vaikeaa heille ja he ovat tunteneet tulleensa maan energiatilaan jo kauan ennen, kuin se oli valmis heitä varten. He tuntevat olonsa mukavammaksi kutsuvassa, sydämellisessä, lempeässä ja hyvin henkisessä ympäristössä ja se minkä he kohtasivat täällä, tuntui kaikelta muulta. He voivat tuntea elävänsä kahdessa maailmassa - oman energiansa hiljaisessa ja turvallisessa maailmassa sekä ulkopuolisessa maailmassa, minkä he eivät tunne ymmärtävän tai arvostavan heitä. Energeettinen herkkyys voi aiheuttaa väärää pelkotunnetta, koska he eivät usein osaa erottaa omaa energiaansa siitä, mitä he tuntevat ympärillään. Luontainen "parantajuus" pakottaa heidät ryntäämään parantamaan energiaa sen sijaan, että he vetäytyisivät ja käyttäisivät parantavaa energiaa korkeammalla tasolla, mikä on heille mukavampi.

He tuntevat muita enemmän tämän päivän voimakkaat energiamuutokset ja -vapautukset ja sen pelon, mitä monet ihmiset tuntevat tänä aikana. Koska he ovat niin empaattisia ja heillä on niin voimakas parannuspotentiaali, heidän on tehtävä kovasti työtä ollakseen yhdistymättä negatiivisuuteen ympärillään ja yrittämättä muuntaa sitä itse, mikä voi aiheuttaa masennusta, ahdistusta, fyysistä uupumusta ja sairautta sekä energeettistä loppuunkulumista.

Kristallit tuntuvat vanhoilta sieluilta, viisailta henkisissä asioissa, mutta usein hyvin lapsenomaisilta aineellisen maailman asioissa. Heidän suurin elämänhaasteensa on pysyä maadoittuneena, fokusoituneena ja omassa energiassaan - mutta sulkematta pois maailmaa ja vetäytymättä omaan turvalliseen energiatilaansa. Tasapainottamalla empatiansa kiintymättömyydellä, asettamalla voimakkaat energiarajat ja käyttämällä parantamiskykyjään voimaantuneesta tilasta marttyyrinä olemisen sijasta, he antavat ratkaisuja moniin maailman ongelmiin ja voivat auttaa toisia löytämään voimaantuneisuuden omasta henkikeskuksestaan. Ilman kiintymättömyyttä he voivat kuitenkin kadottaa fokuksensa, olla maadoittumattomia ja leijua elämän läpi eräänlaisessa energeettisessä jännitystilassa.

Kristallienergia ja indigoenergia toimivat yhdessä antaen täydellisen ratkaisun maailmaan - tunnistaen haasteet ja antaen transformatiivisia vaihtoehtoja. Kun kristallienergialle annetaan aikaa, tilaa ja kannustusta, se valaisee, tukee, opastaa ja ohjaa tiheimmän energian syvällistä transformoitumista korkeimpiin oktaaveihinsa. Kristalliviesti korostaa parantumista ja ehdotonta rakkautta, silloin kun he voivat pysyä fokusoituneena lahjojensa arvoon ja käyttää niitä ympäröivän maailman kohottamiseen. Heidän lahjansa ovat taiteessa, musiikissa, informaation jakamisessa, opettamisessa, kanavoinnissa, empatiassa, myötätunnossa ja parantamisessa sielutasolla. Kristallienergian ilmaisemisen kannustaminen itsessäsi, lapsissasi ja muissa luo energiatilaisuuksia siihen maailmaan, mikä syntyy, kun vanha maailma kuolee - luomaan voimallisen "taivas maan päällä" -transformaation, mikä korostaa empatiaa ja myötätuntoa ja löytää henkisen tasapainon aineellisesti keskittyneessä maailmassa.


-


Ihmistä ympäröi Aura, joka on sekoitus ajatuksista, tunteista, pranasta ja chakroista. Nuo neljä ovat lähimmäisissä yhteydessä toisiinsa. Auran koko on sen ojennettujen käsivarsien pituinen, jokaiseen suuntaan. Jotkut ihmiset voivat lukea Auraa kehittyneellä kolmannella silmällä, kuudennella chakralla.
Ihmiset aistivat aina toisen auraa usein tiedostomatta sitä. Jos sinulla on kehittynyt kolmas silmä, voit usein lukea ihmisiä vain katsomalla heitä. Jokaisella elävällä olennolla on oma auransa, jopa fyysisillä esineillä.